Välkommen till Sverige!

Kaksi viikkoa Ruotsissa! Ensimmäistä kertaa oon yksin näin kauan pois kotoa, jos reissuja mummulaan tai mökille ei lasketa. Ekat päivät tuntu siltä, et hei, enhän mä täällä oo kuin muutaman viikon ja sitten lähen takasin kotiin.

Päätös aupairiksi lähteminen oli hetken mielijohde, hostperhekkin löyty alta viikossa. Kaksi kuukautta Au pair Worldiin rekisteröitymisen jälkeen, olin lähdössä lahden toiselle puolelle kohti länttä ja tuntematonta. Ruotsi tuntu hyvältä vaihtoehdolta kokeilla siipiään ulkomailla, koska naapurimaana se tuntuisi tutulta ja turvalliselta, vaikka kieltä en puhu juuri yhtään (lue: ollenkaan). Tiesin lähtiessäni, että kieli tulee olemaan mulle iso haaste, mutta haasteet on kivoja ja kieltähän mä lähdin oppimaan. Juurikin haasteen takia en lähtenyt esimerkiksi Englantiin, joka oli alunperin ykkösvaihtoehto. Onneksi paljon on muistunut mieleen lukion ruotsintunneilta ja alan jo pikkuhiljaa ymmärtämään mitä ihmiset ympärillä puhuu. Ottaa kyllä aikansa ennen kuin uskallan alkaa käyttämään oppimaani.

Lensin Helsingistä Kööpenhaminaan, jossa lentoemäntänä työskentelevä host-äitini oli mua vastassa jo lentokoneessa. Ajoimme Kööpenhaminasta Landskroonaan, joka olisi kotini seuraavan vuoden ajan. Matkan aikana hämmästelin ääneen kuinka erilaista maisema Etelä-Ruotsissa on verrattuna vaikka Hämeenlinnaan: pelkkiä peltoja ja pieniä kumpareita silmänkantamattomiin eikä metsiä juuri lainkaan. Host-äitini keskeytti hämmästelyni tokaisemalla. että Skånessa tuulee ja paljon. Ajattelin, että skånelaisten käsitys tuulesta on sama kuin kylmyydestä, eli kun elohopea näyttää kymmentä pakkasastetta, niin ulos ei voi muka mennä. Host-äitini kollegat kauhistelivat. kun kerroin että Suomesta lähtiessäni pakkasta oli -25 astetta ja kylmempää oli luvassa. Huvitukseni hävisi tuulen mukana kuin pieru Saharaan muutama päivä myöhemmin, kun päätin lähteä lenkille katsomaan paikkoja. Ulkona tuuli niin, että hädin tuskin pääsin liikkumaan eteenpäin. Onneksi mummi soitti. niin sain hyvän syyn kääntyä takaisin ja kipittää sisälle.

note to self: ens kerralla kaulahuivi mukaan

Toinen asia mikä tuulen lisäksi harmittaa. on aivan järkyttävä koti-ikävä! Mulla on todella harvoin oikeasti ikävä mitään tai ketään, mutta kahden viikon aikana olen itkenyt varmaan joka ilta ikävääni. Ikävöin parhaita kavereitani, äitiä, mummuja, ärsyttävää pikkusiskoa ja vielä ärsyttävämpää pikkukoiraa, Hämeenlinnaa, kovia pakkasia ja erityisesti suomen kieltä. Vieraan kielen kuunteleminen on rankkaa ja uuvuttavaa, varsinkin kun hädin tuskin ymmärtää mitään. Oon nukkunut joka yö lähemmäs 10 tuntia, mutta onneksi kunnollinen päivärytmi alkaa pikkuhiljaa muodostumaan.

Mutta, asenne ratkaisee! Tiesin lähtiessäni, että lähteminen ei ollut huono päätös ja aion pitää siitä kiinni.