Släpp dina tankar och skapa ett minne

Kolme viikkoa Ruotsissa! Päivät menee todella nopeesti säännöllisen päivärytmin ansiosta ja viikot vaan vilisee silmissä. Tähän mennessä ei ole ollut vielä mitään rankkoja työpäiviä, kun lapset on päivät päiväkodissa ja eskarissa ja vanhemmat tulleet suhteellisen aikaisin kotiin. Aikaisiin herätyksiin on ollut totuttelemista, mutta aamupäivästä on ollut hyvää aikaa ottaa lyhyet päiväunet ruotsin kielen opiskelun lomassa (lue: sijasta). Joka päivä opin uusia sanoja ja ymmärrän aina vain enemmän, Toki perheen kahtia jakautunut murre lisää haastetta: perheen tytär puhuu äitinsä tavoin sellaista ruotsia mitä on helppo ymmärtää, mutta isä ja etenkin poika puhuvat vahvalla murteella skånskaa, joka ulkomaalaisen korvaan kuulostaa enemmän tanskan ja hollannin tai ranskan sekoitukselta kuin ruotsilta. Yhtä paljon hämmennystä on aiheuttanut keskustelut illalliskutsuilla, jossa ystäväperheiden aikuiset ja lapset juttelevat keskenään useammalla eri murteella.

Viikko sitten pidimme pizzaillan miesten ja muksujen kesken, kun ystäväperheiden naiset lähtivät viettämään tyttöjen iltaa Helsingborgiin. Host-isäni kysyi, millaisen pizzan haluan ja haluaisinko pizzasalaattin. Jälkimmäinen kysymys hämmensi minua niin, että sanoin vain että saa vapaat kädet yllättää. Ruokapöydässä kävimme keskustelun kyseisestä salaatista, ja selvisi että Ruotsissa tulee pizzan kylkeen etikalla maustettu kaalisalaatti. En ole kuullut ikinä, että missään muussa maassa edes olis tapana antaa pizzasalaatti mukaan. Muutamaa päivää myöhemmin bongasin pizzasalaatin jopa yhdestä Millenium-trilogian leffoista!

Pizzasalaatin ja murteiden lisäksi ihmetystä on aiheuttanut esimerkiksi se, että miten paljon täältä loppujen lopuksi löytyy suomen kieltä. Tiesin, että suomi on virallinen vähemmistökieli, mutta kaupassa 70% elintarvikepakkauksista on tekstit myös suomeksi. Meiltä kotoa löytyy myös paljon Fazerin tuotteita, Iittalaa, Marimekkoa, Fiskarsia ja Valiota. Kaikista vähiten odotin törmääväni kaupassa Valion maitotuotteisiin, vaikka onhan tuo erityisen iloinen yllätys.

Liikenne Landskronassa ja Helsingborgissa on suhteellisen rauhallista, eikä suurempaa ajamisen pelkoa ole vielä muodostunut. Moottoritiellä on aina välillä kolme kaistaa, mikä on lähinnä hämmentävää, mutta siihenkin oppii ajan kanssa. Nopeusrajoitukset täällä ovat Suomeen verrattuna suurempia: talviaikaan motarilla saa ajaa 110 km/h ja täällä maaseudulla kapeilla pikkuteillä "rajoitus" on 70 km/h... Vähän kauhistutti, kun host-isä kaahaa mutkittelevaa pikkutietä kitkoilla 85 km/h.

Helsingborg

Liikenteessä ärsyynnyn usein, kun ihmiset eivät osaa käyttää vilkkua, oikein tai ollenkaan. Suureksi järkytyksekseni ruotsalaiset käyttävät liikenneympyrässä vilkkua ensin vasemmalle (ja poistuttaessa sitten oikealle tietenkin), kun he aikovat ajaa viimeiseen liittymään. Tämä liikennesääntö tullut voimaan muutama vuosi sitten, kun liikenneympyrät aiheuttivat liikaa hämmenystä ja kolareita. Mitä tähän nyt sanoisi? Jos kyseinen liikennesääntö vähentää niitä kolareita, niin hyvä sitten. Vielä en ole osannut/muistanut aina tätä vasempaa vilkkua käyttää, mutta sitten kun takaisin Suomeen tulen, niin luultavasti saan osakseni outoja katseita vilkuttaessani ympyrässä vasemmalle. Ennenkuin muutin Ruotsiin, kuulin paikallisilta tutuilta huhua, että etenkin Skånessa ihmiset eivät osaa ajaa talvella. Asiaan sain varmuuden, kun ensimmäisellä viikolla näin joka päivä eri auton tietyissä ojissa. Yksi syy tähän saattaa olla se, ettei ruotsalaiset käytä nastarenkaita ja talvi yllättää heidät joka aamu.

Tammikuun viimeinen viikko ja vois luulla et on huhtikuu!

Talvesta puheen ollen, lunta oli noin viikon verran muutaman sentin ja pakkasta oli noin -4 astetta joka päivä. Nyt lumet ovat jo sulaneet ja ulkona vallitsee "normaali" skånelainen talvi: ulkona plussan puolella, pimeää ja tuulista, taivaalta tulee joko vettä tai räntää. Tänään oli viikon ensimmäinen ja luultavasti ainoa aurinkoinen päivä. Sisältä katsoessa olisi voinut luulla, että olisi huhtikuu ja lämpöasteita olisi yli kymmenen, mutta lenkkeily kovaan vastatuleen todisti toisin. Tällä kertaa kuitenkin, viime kerrasta viisastuneena, päässä oli tuulenpitävä panta ja kaulassa fleecekauluri.

Välkommen till Sverige!

Kaksi viikkoa Ruotsissa! Ensimmäistä kertaa oon yksin näin kauan pois kotoa, jos reissuja mummulaan tai mökille ei lasketa. Ekat päivät tuntu siltä, et hei, enhän mä täällä oo kuin muutaman viikon ja sitten lähen takasin kotiin.

Päätös aupairiksi lähteminen oli hetken mielijohde, hostperhekkin löyty alta viikossa. Kaksi kuukautta Au pair Worldiin rekisteröitymisen jälkeen, olin lähdössä lahden toiselle puolelle kohti länttä ja tuntematonta. Ruotsi tuntu hyvältä vaihtoehdolta kokeilla siipiään ulkomailla, koska naapurimaana se tuntuisi tutulta ja turvalliselta, vaikka kieltä en puhu juuri yhtään (lue: ollenkaan). Tiesin lähtiessäni, että kieli tulee olemaan mulle iso haaste, mutta haasteet on kivoja ja kieltähän mä lähdin oppimaan. Juurikin haasteen takia en lähtenyt esimerkiksi Englantiin, joka oli alunperin ykkösvaihtoehto. Onneksi paljon on muistunut mieleen lukion ruotsintunneilta ja alan jo pikkuhiljaa ymmärtämään mitä ihmiset ympärillä puhuu. Ottaa kyllä aikansa ennen kuin uskallan alkaa käyttämään oppimaani.

Lensin Helsingistä Kööpenhaminaan, jossa lentoemäntänä työskentelevä host-äitini oli mua vastassa jo lentokoneessa. Ajoimme Kööpenhaminasta Landskroonaan, joka olisi kotini seuraavan vuoden ajan. Matkan aikana hämmästelin ääneen kuinka erilaista maisema Etelä-Ruotsissa on verrattuna vaikka Hämeenlinnaan: pelkkiä peltoja ja pieniä kumpareita silmänkantamattomiin eikä metsiä juuri lainkaan. Host-äitini keskeytti hämmästelyni tokaisemalla. että Skånessa tuulee ja paljon. Ajattelin, että skånelaisten käsitys tuulesta on sama kuin kylmyydestä, eli kun elohopea näyttää kymmentä pakkasastetta, niin ulos ei voi muka mennä. Host-äitini kollegat kauhistelivat. kun kerroin että Suomesta lähtiessäni pakkasta oli -25 astetta ja kylmempää oli luvassa. Huvitukseni hävisi tuulen mukana kuin pieru Saharaan muutama päivä myöhemmin, kun päätin lähteä lenkille katsomaan paikkoja. Ulkona tuuli niin, että hädin tuskin pääsin liikkumaan eteenpäin. Onneksi mummi soitti. niin sain hyvän syyn kääntyä takaisin ja kipittää sisälle.

note to self: ens kerralla kaulahuivi mukaan

Toinen asia mikä tuulen lisäksi harmittaa. on aivan järkyttävä koti-ikävä! Mulla on todella harvoin oikeasti ikävä mitään tai ketään, mutta kahden viikon aikana olen itkenyt varmaan joka ilta ikävääni. Ikävöin parhaita kavereitani, äitiä, mummuja, ärsyttävää pikkusiskoa ja vielä ärsyttävämpää pikkukoiraa, Hämeenlinnaa, kovia pakkasia ja erityisesti suomen kieltä. Vieraan kielen kuunteleminen on rankkaa ja uuvuttavaa, varsinkin kun hädin tuskin ymmärtää mitään. Oon nukkunut joka yö lähemmäs 10 tuntia, mutta onneksi kunnollinen päivärytmi alkaa pikkuhiljaa muodostumaan.

Mutta, asenne ratkaisee! Tiesin lähtiessäni, että lähteminen ei ollut huono päätös ja aion pitää siitä kiinni.