Suomessa on tottunut siihen, että pääkaupunkiin pääsee tunnissa autolla tai julkisilla, täältä Tukholmaan matkaa on 4-5 tuntia junalla ja liputkin useamman kympin suuntaansa.
Viiden ja puolen tunnin matka Tukholmaan meni leppoisasti Snälltågetilla ja sain istua itsekseni melkein koko matkan. Porukat oli vastassa asemalla, josta otimme metron hotellille. Ipanat lähti melkein samantien etsimään keikkapaikkaa, jolloin minä ja äiti jäätiin hotelliin, Meillä oli kovat suunnitelmat lähteä ulos juhlimaan, mutta suunnitelmat tyssäsivät nopeasti, kun tajuttiin että Systembolaget (Ruotsin Alko) sulki ovensa jo kello kolme lauantaina... Seuraava suunnitelma oli hakea kaljat kaupasta, mutta ruotsalainen markettikalja on kohtalaisen mietoa verrattuna Suomen tavalliseen 4,6% olueen...
Olin saanut vinkin hostisältä katsastaa Bishops Arms-pubi Folkungagatanilla, Södermalmin Medborgarplatsenilla. Medborgarplatsen on ehkä yksi parhaista menomestoista Tukholmassa, sillä aukion läheisyydestä sekä Folkungagatanilta löytyy lukuisia yökerhoja, baareja ja pubeja. Yllätyin miten paljon ihmisiä oli ulkona helmikuisena lauantaina, ihmismäärää voisi verrata Hämeenlinnan koulujenloppuun jne. Bishops Arms sijaitsi kadun loppupäässä, joten aateltiin ottaa muutamat jossain muussa baarissa ennen sitä, mutta jokainen baari mihin mentiin sisään oli tupaten täynnä. Onneksi Bishopsista löyty tyhjä loossi ja tarpeeksi hiljainen paikka keskustelulle. Muutaman siiderin ja skumppapullon jälkeen oli hyvä jatkaa hotelliin nukkumaan.
Sunnuntaiaamuna nousin aikaisin ja heitin kamat seuraavalle hotelille, ja lähdin keskustaan Ellaa ja Hekeä vastaan, jotka sattumalta olivat kaupungissa samana viikonloppuna. Pyörittiin Ellan kanssa kaupungilla. kierreltiin liikkeitä ja käytiin kahvilla (jonne myös äiti paukkas sattumalta kaikista Tukholman kahviloista). Saatoin Ellan satamaan ja palasin takaisin keskustaan hengaamaan porukoiden kaa. Sunnuntai-iltana käytiin Slussenin Fotografiska-museossa, josta tarttui mukaan postikortteja (tulevaisuuden kämpän seinille) ja ehkä coolein kirja ikinä! Toinen majapaikkamme oli Skanstullsin läheisyydessä oleva hostelli, joka huikeella sijainnilla ja sisustuksella jää kyllä vakkarilistaan. Lähdin hotellilta vielä muutamalle uusien tuttavuuksien kanssa, josta päädyinkin jatkoilemaan aamuseiskaan..
Maanantaina kiertelin vielä keskustaa porukoiden kanssa ja lähdin iltapäivällä takaisin kotiin. Valvottua 30 tuntia putkeen, tuntui kohtalon ivalta, kun konduktööri ilmoitti 15 min ennen päätepysäkkiä että juna jää Lundiin eikä jatka Malmöön muutamaan tuntiin. Onneksi pääsin suoraan Landskroonaan Lundista, jossa hostisä odotti ja pääsin suoraan nukkumaan.
Tukholman reissun jälkeinen viikko on mennyt lasten kanssa puuhastellessa ja kotona ollessa. Lauantaina oli Desmondin synttärit, joissa oli hirviöteema. Vanhempien kanssa järjesteltiin aarrejahtia ja koristeltiin kotia "hämähäkin seiteillä", pääkalloilla ja kynttilöillä. Koska D on kova Minecraft-fani, ostin pojalle kaksi Minecraft-pehmolelua ja järjestin pienen aarrejahdin ennen juhlia pelkästään hänelle. Lahja oli onnistunut, sillä poika ei päästänyt leluja silmistään koko illan aikana! Synttärijuhliin ilmestyi parikymmentä hirviöasuista muksua, jotka juoksi ympäri taloa huutaen muutaman tunnin (jotka tuntui ikuisuudelta). Onnistuneiden juhlien jälkeen uni tuli nopeasti.
*muutamasta kuvasta krediitit Saralle ja Miralle, kun en itse saanut otettua niin paljoa kuvia kuin olisi halunnut (kiitos iphone)








